Suomalaisella medialla on takanaan vähintään puoli vuotta kestänyt katkera epäonnistuminen. Kyse on metsähallituslain uudistamista käsittelevästä uutisoinnista.

Kaikki mediaa edes otsikkotasolla seuraavat ovat huomanneet, että Metsähallitusta koskevaa lakia on uudistettu. Samoin kaikki lienevät tietoisia siitä, että tuo laki on “kiistelty”. Lain uudistaminen on kestänyt useita vuosia, mutta viime syksystä alkaen se on pulpahtanut poliittisen agendan pintakerroksiin.

Juuri tämän enempää ei uutisia lukemalla ole selvinnyt. Se on skandaali.

Metsähallitus on tärkeä tämän takia: Se on valtion liikelaitos, joka omistaa liki kolmasosan suomalaisista maa- ja vesialueista. Erityisen suuri sen painoarvo on Ylä-Lapissa, jossa se omistaa maista noin 90 prosenttia. Metsähallituksen omistamilla mailla esimerkiksi retkeillään, harjoitetaan luontaiselinkeinoja kuten poronhoitoa, kalastetaan ja kyyditään turisteja kelkkasafareilla. Noin kolmannes maista on suojeltu, mikä rajoittaa niiden käyttöä eri tavoin.

Pohjoisessa Lapissa Metsähallituksella on suuri vaikutusvalta niin sanottuun metsien monikäyttöön. Se on tähän mennessä onnistunut yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa suunnittelemaan maankäyttöä niin, että osapuolet ovat voineet olla suunnilleen tyytyväisiä tilanteeseen. Poronhoito, pienimuotoiset hakkuut ja kelkkasafarit mahtuvat samoille selkosille.

Nyt Metsähallituksen organisaatiota on päätetty uudistaa pähkinänkuoressa sanottuna siten, että sen metsätaloutta hoitava puoli yhtiöitetään. Samassa hötäkässä yleisiä vesialueita ja Ylä-Lapin virkistysmetsiä siirtyy tuottovaateen alle. Luontaistalousalueita taas siirtyy niin sanottun kolmanteen tase-erään, jolla ei ole tuottovaadetta, mutta jolla voidaan tarvittaessa harjoittaa taloustoimintaa. Maat säilyvät valtion omistuksessa, mutta perustettavalla metsätalousyhtiöllä on niihin käyttöoikeus.

Metsähallituslain vastustajat, joihin lukeutuvat muun muassa Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Suomen Latu, sanovat, että tällainen muutos on omiaan avaamaan väylän metsien siekailemattomalle talouskäytölle. Ylä-Lapissa metsien muuttaminen rahaksi tarkoittaisi todennäköisemmin esimerkiksi tonttikauppaa kuin hakkuita, koska eihän täällä juuri ole mistä hakata. Saamelaiskäräjät on huolissaan saamelaisten äänen kuulumisesta maankäyttöön liittyvässä päätöksenteossa, sillä saamelaiskulttuurin heikentämiskieltoa ei metsähallituslakiin saatu.

Metsien monikäytön asiantuntijat, joita esimerkiksi itse haastattelin paikallislehti Inarilaiseen osana henkilökohtaista ja liian myöhään alkanutta kilvoitteluani metsähallituslakiuutisoinnin kanssa, ovat huolissaan siitä, että uudistusten jälkeen yksi maankäyttötapa alkaisi vallata alaa toisilta. Tämä horjuttaisi koko Ylä-Lapin herkkää tasapainoa alueilla, joille on vaivoin saatu aikaan metsärauha.

Metsähallituslain puolustajat sen sijaan sanovat, että EU-hankintalainsäädännön muuttuessa tämä manööveri on ainoa tapa pitää “kansallisomaisuus” valtion omissa näpeissä.

Ylä-Lappi on Kehä kolmosesta kaukana, mutta se on silti osa Suomea. Täällä eletään arkea, jota metsä on elintärkeä osa. Eteläsuomalaiset, aasialaiset ja keskieurooppalaiset turistit tulevat tänne juuri tuon metsän takia. Se, että on olemassa Metsähallituksen suojelu- ja retkeilyalueita hoitava ja hallinnoiva Luontopalvelut, tekee osaltaan Lapista ihanan vaeltaa ja patikoida. Turismi on Lapin talouden veturi numero yksi. Jos luontoarvot eivät kiinnosta, edes talousarvojen luulisi kiinnostavan mediaakin.

Siksi on hämmästyttävää, että kun eduskunta eilen hyväksyi metsähallituslain, Hesari uutisoi asiasta sivulla A15 näin:

 

Ministeriö tiedotti, kerrotaan kärjessä. Loppuosa uutista on silkkaa referaattia. Otsikkoon on metsähallituslakiuutisoinnin tyylille uskollisesti kirjattu, että kyseessä on “kiistelty laki”.

Isojen tiedotusvälineiden uutisointia lukemalla on syntynyt mielikuva hämmentävästä ja hämärästä laista, joka ehkä antaa maamme ja vetemme kiinalaisille ja muuttaa kansallispuistovierailut maksullisiksi – tai joka ei muuta mitään. Juuri mitään näkemyksiä ei ole kyseenalaistettu. Ei lakia kuin käärmettä pyssyyn ajavan valtiovallan, joka antaa ymmärtää, että oksakaan ei lakiuudistuksen jälkeen taitu, eikä lakia vastustavien järjestöjen, jotka toisinaan ovat luoneet mielikuvaa suuryhtiöiden riistoreviiriksi muuttuvasta Lapista. Saamelaiskäräjiäkin pitäisi paitsi kuunnella myös haastaa uutisoinnissa.

Ehkä ensi kerralla toimitus tai toinenkin irrottaa riveistään kokonaisen toimittajaresurssin seuraamaan tällaisia kiistatta tärkeitä lakihankkeita. Lukijoiden pitää tietää, mitä tässä maassa tapahtuu, tapahtui se omalla takapihalla tai tuhannen kilometrin päässä hiihtolomamaisemissa.

Tuija Sorjanen
tuija.sorjanen@sarkamedia.com
@tuijasorjanen
 

1 Comment