Julkaistu Sarkan vanhassa blogissa 05.12.2014

Mieti, millaista olisi elää valtaosa kuukaudesta neljän seinän sisällä seuranasi pelkkä televisio. Toisinaan olisi päiviä, jolloin et pääsisi lainkaan ulos, koska et pysty liikkumaan kotisi ulkopuolella omin päin. Olisi lukuisia ja taas lukuisia päiviä, jolloin et tapaisi muita ihmisiä.

Helsinkiläinen Anja, 77, tietää, millaista tuollainen elämä on.

Anja muutti yli 20 vuotta sitten ulkomaille hoitamaan tyttärensä lapsia. Kun pojat olivat kasvaneet aikuisiksi, Anja halusi takaisin kotikaupunkiinsa Helsinkiin.

Kun on poissa 17 vuotta, asiat ehtivät muuttua. Anjakin tietää sen. Entisistä työkavereista vain muutama on enää hengissä. Heidät, jotka ovat, tavoittaa helpommin puhelimitse tapaamisen sijaan.

Miten Anja jaksaa?

Tutustuimme Anjaan ja hänen tarinaansa Inhimillisiä uutisia -verkkolehden juttua tehdessämme.

Inhimillisiä uutisia (IU) on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama vaihtoehtomedia, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi 800 suomalaisjärjestön inhimillisesti arvokas työ.

IU aloitti toimintansa kesällä 2014, jolloin sisältöjä tuotti pop up -toimitus. Tänä syksynä viestikapulan vastaanotti osuuskuntamme Sarkamedia, joka tekee vaihtoehtomedialle juttuja, videoita ja valokuvia.

IU inspiroi sarkalaisia muun muassa näistä syistä:

 1) Valoa pimeyden keskelle

Norjalaissosiologien Johan Galtungin ja Mari Holmboe Rugen uutiskriteerien ensimmäisenä kohtana mainitaan negatiivisuus. Se näkyy joskus ehkä liikaakin mediatarjonnassa.

IU haluaa kiinnittää huomion siihen, miten paljon hienoa työtä suomalaiset tekevät toistensa hyväksi. Hyvät teot eivät aina täytä perinteisiä uutiskriteereitä, mutta meistä tuo työ ansaitsee tulla nähdyksi ja huomatuksi.

Elämä ei ole pelkkää kurjuutta ja itsekästä oman edun tavoittelua.

2) Koskettavia tarinoita

Inhimillisiä uutisia tehdään rohkeasti ja uutta kokeillen mutta aina ihmisiä kunnioittaen.

Kerromme tavallisista ihmisistä ja heidän elämästään, oli kyse sitten Pertti Kurikan Nimipäivien solistista, radiojuontaja Kari Aallosta tai 28-vuotiaasta lahtelaisesta Laura Kantoluodosta, joka tähtää yrittäjäksi voidakseen vielä jonain päivänä ohjata dokumenttielokuvia.

Ihmiset tekevät elämästäsi sitä, mitä se on. Sen tietää myös Anja.

Anja saa elämäänsä mielekkyyttä siitä, että hänet kerran, pari viikossa haetaan kotoa palvelutaloon viettämään iltapäiviä muiden ihmisten seurassa. Askarrellaan, pelataan korttia, jumpataan. Oma poika piipahtaa säännöllisesti ja auttaa esimerkiksi käymällä kaupassa.

Keskiviikot ovat viikkojen kohokohtia. Silloin Suomen punaisen ristin kouluttama vapaaehtoinen ystävä Orvokki saapuu kylään.

Naiset juttelevat ja katsovat vanhoja suomalaisia elokuvia. Anjasta se on valtavan mukavaa.

”Kunpa hän kävisi useamminkin, kun elämä on aika yksinäistä. Mutta enhän minä voi vaatia, kun hänellä on niitä omiakin menoja.”

3) Miettimisen pakko

Toisinaan tuntuu kuin journalismista yritettäisiin tehdä liian helposti nieltävää, pikkupurtavaa, jota kaiken muun keskellä dippaillaan mutta ei pureksita.

Puhe ei ole mielipideteksteistä tai juttujen ymmärrettävästä kielestä ja tarinallisuudesta, vaan ikään kuin sisään kirjatusta ohjeesta, mitä lukijan tulisi käsiteltävästä aiheesta ajatella.

Moni asia on mutkikas ja vaikea. Journalismin tehtävä ei ole ensisijaisesti kertoa, mitä mieltä lukijan, katselijan tai kuuntelijan pitäisi olla.

Jokaisen pitää ajatella itse. Journalistin tehtävä on tarjota ajattelulle polttoainetta.

Tärkeintä on ajatella – vaikkapa sitä, mistä Anjan tarina kertoo.

Annina Vainio
@anninavainio
annina.vainio(at)sarkamedia.com

Comment