Julkaistu Sarkan vanhassa blogissa 26.1.2015

Kaupunkiin rakennettiin hypermodernia asuntomessualuetta. Yliopiston journalistikoulutuksessa tehtiin harjoituslehteä. Sen toimituksessa päätettiin käydä katsomassa ja kuvaamassa, mitä keskeneräiseltä alueelta löytyy.  Ennen lähtöä toimitussihteeri alkoi tentata kuvareportaasin näkökulmasta. Kysymys tuntui hupsulta.

Viime vuosisadan loppupuoliskolla tšekki Josef Koudelka kuljeskeli Euroopassa. Koudelka kuvasi itäeurooppalaisia romaneja noin vuosikymmenen. Näihin aikoihin hänen omaisuutensa oli  jotakuinkin päälläänsä olevat vaatteet, jaloissa olleet kengät ja kamera. Koudelka oli toivonut kameratehtaalta 35 millistä linssiä, mutta saanut 21 millisen. Hän tyytyi laajempaan linssiin ja kuvasi sillä lähes koko projetin. Jopa itäeurooppalaiset romanit, joiden olot olivat tuolloinkin perin kurjat, pitivät Koudelkaa säälittävän köyhänä ja ruokkivat tämän. Koudelkalta tuskin kyseltiin kuvareportaasin näkökulmaa. Tämä vain kuljeskeli, otti joskus kuvia kuluneista kengistään ja pysähtyneestä rannekellostaan.

Ennen oli hyvää tai pahaa, mutta mennyttä. Se siitä. Mitä nyt?

Kuvajournalismi ja harhailu ovat yhä elossa, jotenkin.

Touko Hujanen luuhasi viime kesän Uudellamaalla ja julkaisi kuvia ja tekstiä omilla ehdoillaan, kuten Koudelka aikanaan.

“Synopsikseni oli, että menen jonnekin Uudellamaalla. Ei se menisi läpi missään”, sanoi Hujanen Journalisti-lehden haastattelussa

Pitääkö ryhtyä rutiköyhäksi vaeltavaksi munkiksi tai toukohujaseksi, että voi harhailla ja äimistellä? Kenties luuhailua voi tehdä monella tavalla. Hujasen ja Koudelkan menetelmä lienee äärimmäinen kuin laskuvarjohyppy suohon yöllä. Siinä tekee tai rämpii täysin omilla ehdoillaan.

Keskikokoisessa maakuntalehdessä on toisenlainen meininki, mutta harhailulle on oltava alttiina, vaikka aikaa ei ole kesää tai vuosikymmentä. Kun päivän keikoista löydetään visuaalisesti kiinnostavimmat ja annetaan niille aikaa, löytyy yllättävän usein mahdollisuus kuljeskella uteliaana edes hetken verran.

Niukassa ajassa ei aina löydy mullistusta ja lisäksi karkuretki on sidoksissa yksittäiseen keikkaan, joka on sidoksissa juttumalliin. Todellisuuden tuomat yllätykset kuitenkin piristävät ainakin tekijää ja kertovat jotakin uutta ja olennaista lukijalle. Jos dokumentaarisen lehtikuvan voisi suunnitella ennakkoon toimituksessa, taitaisi keikalle lähteminen olla turhaa. Harhailun ajatus on vanha, mutta tarpeeksi jankuttamalla voi tapahtua jotakin.

Otto Ponto
otto.ponto@sarkamedia.com

Comment