Julkaistu Sarkan vanhassa blogissa 10.11.2014

Osa-aikaista tai keikkaluonteista palkkatyötä tekevä kulttuurialan freelancer omaa tavallisesti tukun tuoreita ideoita. Toimittajalla on juttuideoiden lista, kenellä mitäkin. Palkkatyön ja freelancerina työskentelyn välillä vaihteleva joutuu keskelle ongelmavyyhtiä.

Lyhyesti sanottuna työn tekijän kontolle lankeavat tyellit, lellit ja vellit. Yrittäjä maksaa eläkemaksuja, eli yel-maksuja, ilmoittamiensa tulojen summasta.

Mistä tarvittaessa töihin kutsuttava palkkatyöläinen tietää etukäteen, kuinka paljon hän saa palkkaa työntekijänä ja kuinka paljon yrittäjänä? Milloin maksan yrittäjän eläkevakuutusta?

Niin sanotulla nollasopimuksella työskentelevä soitetaan töihin vain tarvittaessa. Työnantajan ei tarvitse soittaa tarvittaessa töihin tulevaa työntekijää tunniksikaan, jos töitä ei ole. Freelancer-verokortillakin työskentelevä kuuluu huolehtia itse eläkemaksuistaan, vaikka ei lähetäkään työstään laskua, kuten yrittäjä tai toiminimellä toimiva. Olisi aika saada selkeyttä itsensä työllistävien asemaan, etenkin, koska aiempaa useampi työllistää itse itsensä, kuten Tilastokeskuksen tuore tutkimus kertoo.

Olemme Sarkassa pohtineet näitä ristiriitoja yhdessä. Milloin palkkatyöhön kannattaa suostua? Milloin on järkevää keskittyä työskentelemään freelancerina? Sosiaaliturva ei suinkaan ole ainoa eri työmuotojen välillä vaihtelevan ongelma.

Osuuskunta sopii yritysmuotona meille parhaiten. Olemme töissä itse itsellemme, palkansaajina. Myymme osaamistamme yhdessä, työt jaetaan yrityksen sisällä työntekijöiden kesken, kuten missä tahansa työyhteisössä.

Itsensä työllistävien määrä on kasvanut yli 152 000 henkilöön kymmenen viime vuoden aikana. Itsensä työllistäjät työskentelevät esimerkiksi kulttuurialan freelancereina, kuljetusalan ammatinharjoittajina tai osa-aikaisina kampaajina.

Tilastokeskuksen tutkimuksessa arvioidaan, että ”itsensä työllistävät ovat innovatiivisuuden, kokeilunhalun ja rohkeuden airuita”. Osa itsensä työllistäjistä mieltää palkkatyön ummehtuneeksi tavaksi tehdä töitä, ja yhtä ummehtuneelta vaikuttaa vuonna 2002 voimaan tullut työsopimuslaki.

”Työntekijä ei saa tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona.”
— luku 3 § 3

Uuden tutkimuksenkin mukaan freelancerit ja apurahansaajat työskentelevät vuoden mittaan sekä yrittäjämäisesti että palkansaajina. Itsensä työllistäjistä peräti puolet käy palkkatöissä vuoden aikana. Näin ollen freelancereiden ja apurahansaajien asema työelämässä liukuu yrittäjyyden ja palkkatyön välillä. Laki ei kuitenkaan liu’u.

Jos juttuidea pulpahtaa päähän vapaa-ajalla, kenen se on? Pitääkö toimittajan tehdä uutinen hoksaamastaan aiheesta työnantajalle, vai voiko hän myydä ideansa freelancerina? Laki selkeästi kieltää itsensä työllistävää tekemästä työnantajan kanssa kilpailevia töitä, mutta arkielämässä eroa on hankala piirtää.

Kuka määrittelee, mikä on kilpailevaa työtä, työnantajako?

Toimittaja voi tehdä palkkatyötään erikoisalan lehdessä. Jos hän työajan ulkopuolella huomaakin kehittäneensä oivan kotimaan yleistä taloustilannetta käsittelevän uutisaiheen, saako hän tehdä sen freelancerina? Kuka määrittelee, mikä työ kilpailee työnantajan kanssa?

Vastauksia ei ole, ja yhä useampi joutuu näitä yksinään pähkäilemään.

Freelancerit ja apurahansaajat ovat nuorin itsensä työllistävien ryhmä. Heistä neljä kymmenestä on alle 35-vuotiaita. Tilastokeskuksen tutkimuksessa arvellaan, että kyse on uudesta työllistymisen trendistä. Juuri itsensä työllistävien määrä kasvaa työelämässä yhä enemmän ja enemmän.

Lisäksi he ovat koulutetumpia kuin muut itsensä työllistävät ryhmät. Yli puolella freelancereista ja apurahansaajista on korkea-asteen koulutus. He haluavat töitä, siitä kaiketi itsensä työllistäminenkin kielii, mutta kenelle heidän ideansa kuuluvat? Kuka omistaa työn tekijän?

Kaisa Läärä
@kaisalaara
kaisa.laara(a)sarkamedia.com

Comment