Julkaistu Sarkan vanhassa blogissa 9.3.2015

Joustotyö, etätyö, epätavallinen työ, liikkuva työ. Nämä kaikki kuvaavat työnteon tapoja Sarkassa. Meillä ei ole toimitiloja, eikä täten juoksevaa työtilavuokraa. Käytännössä moni meistä on raivannut pienen nurkan olohuoneesta, yksiön kulmasta tai keittiön pöydältä läppärille, kahvimukille ja muistiinpanoille. Teemme töitä usein kotoa. Toimittajan työvälineet eivät kahlitse tekijäänsä teollisuushallin pimeyteen eivätkä edes tietylle paikkakunnalle. Se on sekä etu että haitta. Työergonomia, työajat, työyhteisön puute ja työn sekoittuminen vapaa-aikaan vaanivat kotitoimistolaista.

”Havahduin työpäivän päätteeksi aatokseen: en ole tavannut ketään tänään”.


Lapin yliopiston selvityksessä on listattu itsensä johtamisen piirteitä. Näitä ovat kyky hallita omaa työntekoa, kyky erottaa työ vapaa-ajasta, omista voimavaroista ja työhyvinvoinnista huolehtiminen ja oman osaamisensa sekä vahvuus ja -kehittämisalueiden tunnistaminen itsensä johtamisessa.

Näitä olemme pohtineet yhdessä Sarkassa: Onko tarve työtilalle yhteinen, miltä paikkakunnalta työtilaa kukin meistä tarvitsee. Teenkö töitä yömyöhään? Osaanko lopettaa, vaikka työn imu meinaisi viedä mennessään? Yhteisöllisyys, työkaverien kanssa kahvitauolla jutteleminen ja yhteiset matkat työpaikalle jäävät pois, kun toimisto sijaitsee kahden metrin päässä sängystä.

”Kello kävi jo myöhäisillan tunteja, kun huomasin työskennelleeni koko päivän”.


Varsinaista esimiestäkään ei Sarkassa ole. Sen sijaan jokaiselle projektille nimetään oma vastuuhenkilö, joka huolehtii aikataulujen pitävyydestä, yhteydenpidosta asiakkaaseen ja kollegoiden kanssa työnjaosta. Sarkassa jokainen huolehtii itse tunneistaan, kirjaa ne ylös ja jakaa tiedot työtunneista yhteisesti. On omaa ammattitaitoa aikatauluttaa työpäivä oikean mittaiseksi. Jos päivä venyy, on osattava ottaa se takaisin, jotta oma jaksaminen ei ole vaakalaudalla.

”Vuokrasin työtilan, koska koin tarvitsevani selkeän rajan työnteon ja kodin välille”.


Siirtyminen työpaikalle kotoa on monelle riitti, joka vie ajatukset työhön jo matkalla. Jos matka on huoneesta toiseen, voi eron tekeminen työn ja kodin välille olla vaikeaa. Lisäksi yhteisesti jaetussa työtilassa pääsee nauttimaan työyhteisön tuesta. Toki sarkalaiset tukevat toisiaan sosiaalisen median välityksellä. Usein keskustelemme työpäivän aikana verkon välityksellä, mitkä päivän fiilikset kulloinkin ovat.

Työkokouksia pidetään Skypen ja Google Hangoutsin kautta, tiedostoja jaetaan Drivessä ja palavereista sovitaan Facebookissa. Silti kasvokkain tapaamisessa on oma voimansa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun luovien alojen pienyritykset ja itsensä työllistäjät etsivät ja välittävät ilmoituksia vuokrattavissa olevista työtiloista verkossa. Työtilan voi vuokrata lyhyeksikin aikaa, jos tuntuu, etteivät työt muuten jätä rauhaan.

Lainaukset ovat kirjoittajan omia kokemuksia itsensä työllistämisestä.

 

Kaisa Läärä
@kaisalaara
kaisa.laara@sarkamedia.com

Comment