Julkaistu Sarkan vanhassa blogissa 19.11.2014

Inari.

Rajoittuu lännessä Norjaan ja idässä Neuvostoliittoon.

Inari, joka on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta.

Porokuninkuusajot ovat Inarin kirkolla tavallisesti viikkoa ennen marianpäivää.
— Lapin matkailutieto – Tietosanakirja Lapista lomakohteena 1980

Joko mennään?

Pop up -paikallislehti Uusi Inari tuli julki tänään. Verkkolehti on tarkoitus perustaa Lapin Inariin helmikuussa 2015. Viiden toimittajan ja kolmen kuvajournalistin toteuttama lehti puolustaa paikallisjournalismia. Sarkasta mukana ovat minä ja Tuija Sorjanen.

Yhdysvalloissa on perustettu 2000-luvulla lukuisia verkkopaikallislehtiä. Ne paikkaavat lehtikuolemien jättämiä aukkoja tekemällä kunnianhimoista paikallisjournalismia. Esimerkiksi Minnesotan osavaltiossa toimii Minnpost-lehti, joka keskittyy analyyseihin ja politiikan uutisiin. Minnpost pantiin pystyyn, kun alueen merkittävä paikallislehti kaatui.

Ajatus valtamedian jättämien aukkojen tilkitsemisestä on myös Uuden Inarin taustalla. Oman kuntansa lehden tuntee jokainen. Se käsittelee asioita, jotka koskettavat eniten omaa elämää ja kiinnittää siten kotiseutuun. Moni tilaa paikallista sanomalehteä vielä silloin, kun on muuttanut kotipaikaltaan pois. Tulkoon päivän myöhässä, kaukana kotoakin lehti on läheinen.

Uusi Inari uskoo paikallisjournalismin voimaan ja haluaa piristää kenttää. Harva paikallislehti pystyy nykyvoimavaroillaan keskittymään analyyttiseen, kriittiseen ja visuaaliseen journalismiin. Me teemme taustoittavia uutisia, reportaaseja ja henkilökuvia unohtamatta kepeää ajanvietejournalismia. Samalla kokeilemme paikallisjulkaisun pyörittämistä netissä.

Jos printtisisältö siirretään sellaisenaan verkkoon, se alkaa maistua siltä, mitä se on – paperilta. Meillä on internet, joten miksi emme hieman iloittelisi.

Uusi Inari julkaisee esimerkiksi dekkarimaista Arvaa kuka? -henkilöjuttua. Siinä lukija pääsee arvuuttelemaan, ketä paikallista on haastateltu.

Vältämme tylsyyttä yhtä paljon kuin tyhjänpäiväisyyttä.

 
Kuvassa näkyvä UI:n logo on saanut innoituksensa Inarin vaakunasta, jossa ui siika poronsarvet päässä. “Sillä ei ole väliä, onko kysymyksessä uusi monsteri vai ei. Vaakuna on oiva osoitus hyvän heraldikon mielikuvituksen lennosta ja saadun idean toteutuksesta”, kirjoitti Suomen Heraldisen Seuran tiedotuslehti Hopealeijona vuonna 2007.

Kuvassa näkyvä UI:n logo on saanut innoituksensa Inarin vaakunasta, jossa ui siika poronsarvet päässä. “Sillä ei ole väliä, onko kysymyksessä uusi monsteri vai ei. Vaakuna on oiva osoitus hyvän heraldikon mielikuvituksen lennosta ja saadun idean toteutuksesta”, kirjoitti Suomen Heraldisen Seuran tiedotuslehti Hopealeijona vuonna 2007.

 

Uusi Inari on yksi kokeilu uusien avausten joukossa. Long Play, 11-kollektiivi, Rapport ja Sarka ovat aikaisempia esimerkkejä siitä, että osaavia journalismin tekijöitä riittää ja uskoa tulevaan on. Huolella tehty sisältö on lukijoiden kunnioittamista.

Uudesta Inarista on tullut runsaan vuoden suunnittelun aikana tekijöilleen valtavan tärkeä. Toivomme,että inarilaisille siitä tulee vielä tärkeämpi. Jos haluat tukea paikallisjournalismin kehittämistä, rahoita kokeiluamme täällä.

Uuden Inarin eli Uikkarin ydinajatus tiivistyy lehdelle hupimielessä keksittyyn sloganiin:

Uikkari – asian päällä

Näissä tiettömissä erämaissa, tunturi- ja suoalueilla, koskemattomissa kiveliöissä ja lapinkorvissa, asuu se suuri rauha, jota nykyajan ja tulevaisuuden ihminen tarvitsee, arvostaa ja kaipaa. Se on yhtä tärkeä Lapille itselleen kuin meille etelän matkailijoille.
— Lapin matkailutieto – Tietosanakirja Lapista lomakohteena 1980

Eevi Kinnunen
@eevikinnunen
eevi.kinnunen (a) sarkamedia.com

Comment