Journalisteista, valokuvaajista ja dokumentaristista koostuva osuuskuntamme Sarkamedia on päässyt kolmen vuoden ikään. Sarka sai oman Y-tunnuksen 10. joulukuuta 2013, ja kaupparekisterissä yritys on ollut jouluaaton aatosta 2013 lähtien.

Todellisuudessa Sarkan siemenet kylvettiin jo joskus alkuvuonna 2013, kun allekirjoittanut yhdessä Esa Koivurannan ja Kati Pehkosen kanssa alkoi varovaisesti pohtia oman yrityksen perustamista. Sittemmin Sarkan toiminta on laajentunut, liikevaihto kasvanut ja myös ovi käynyt suuntaan ja toiseen.

Nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä on tullut tehtyä, mitä on tekeillä ja mitä voisi tehdä tulevaisuudessa.

**

Kun päätimme perustaa osuuskunnan Tampereen yliopiston opiskelijoiden kesken (mukana olivat Esan ja Katin lisäksi nyt jo Sarkan jättänyt Kaisa Läärä ja nykyisistä jäsenistä Tuija Sorjanen, Nina Karlsson ja Otto Ponto), kukaan meistä ei tainnut tietää, mihin oikeasti ryhdymme. Kävimme kyllä Pirkanmaan ely-keskuksen parissa osuuskuntakoulutuksessa, mutta jotain kertoo se, että Sarkan nimi ja logo olivat suunniteltuna jo ennen kuin tiesimme, miten osuuskunnan talous ihan oikeasti pyörii (ja sen opettelu jatkuu yhä). Se oli venäläistä uimakoulua: hyppy altaan syvään päähän ja räpiköimään. Kyllä siinä uimaan oppii, mutta fiksumpiakin tapoja olisi varmasti löytynyt.

Kuvitelmamme olivat idealistiset, jälkikäteen ajateltuna jopa naiivit. Haaveilimme omasta julkaisusta ja siitä, että Sarka työllistäisi meistä jokaisen täyspäiväisesti nopeastikin. Silloin emme arvanneet, kuinka paljon kummankin tavoitteen saavuttaminen vaatii (palkatonta) työtä, halua olla oikeasti freelancer ja rohkeutta kieltäytyä määräaikaisista ja media-alalla tänä päivänä harvinaisista vakituisista työsuhteista perinteisissä mediataloissa.

Kumpikaan tavoite ei vieläkään ole mahdoton toteuttaa, mutta kuluneet vuodet ovat opettaneet, että niin helppoa maaliin pääseminen ei ole kuin alun perin ainakin osa meistä luuli.

Sarkan alkujuurista on toki yhä jäljellä kaikkein tärkein, koko homman ydin. Se on intohimo tutkivaan journalismiin ja laadukkaaseen kuvareportaasiin sekä halu tehdä näitä projekteja yhdessä. Sen olemme kuitenkin ymmärtäneet, että pelkästään palkitsevat mutta tuotto-panossuhteeltaan heikot niin sanotut intohimoprojektit eivät elätä. On tehtävä muutakin. Jotta taas osuuskunnan talous kestää, se vaatii kaikilta jäseniltään sitoutumista toimintaan. Ilman laskutusta yritys kaatuu ja kaikki tehty työ valuu hukkaan.

**

Sarkan alku oli vauhdikas, joskin julkisuuteen tulimme vasta lähes vuoden kuluttua siitä, kun olimme saaneet Y-tunnuksen. Ensimmäinen yhteinen projektimme oli tutkiva tietokirja Marimekon yrityshistoriasta. Kippistelimme Tampereen Telakalla Into Kustannuksen kanssa tehdyn kustannussopimuksen ääressä jo yrityksen alkumetreillä ‒ tilanne, josta moni voi vain haaveilla. Meitä siivitti teos Wahlroos ‒ Epävirallinen elämäkerta (Into 2013), joka oli syksyllä 2013 arvostettu Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-ehdokkaaksi. Osuuskunnan perustajajäsenistä neljä oli mukana kirjan tekijäporukassa. Se oli hyvä työnäyte.

Teoksen kustantajan, Into Kustannuksen toimitusjohtaja Jaana Airaksinen uskoi nuoriin tekijöihin. Se oli rohkeaa ja avasi meille tien tutkivien tietokirjojen tekemiseen. Airaksisen, kustannustoimittaja Tarja Lipposen ja Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön johtajan Heikki Hellmanin suosituskirjeillä saimme pään auki apurahamaailmaan. Ilman tukea Marimekko-teosta ei olisi syntynyt ainakaan toteutuneella aikataululla.

Sarka solmi heti alkumetreillä myös alihankintasopimuksen mainostoimisto Mirumin kanssa. Aloimme tehdä sisältöä Raha-automaattiyhdistyksen julkaisemaan Inhimillisiä Uutisia -verkkomediaan. Projekti kesti marraskuusta 2014 huhtikuuhun 2016, ja sen aikana kesällä 2015 osa sarkalaisista reissasi julkaisun kesäkiertueen autossa ympäri Suomea. Sarkalaisia oli mukana myös Uusi Inari -projektissa, jossa ryhmä journalisteja ja kuvajournalisteja perusti pop up -paikallislehden Ivaloon. Samaan aikaan osuuskunnan jäsenet tekivät myös omia projektejaan.

Sarka otti lisää jäseniä syksyllä 2014, koska tekemistä oli enemmän kuin tekeviä käsipareja. Tässä vaiheessa osa osuuskunnan jäsenistä vielä opiskeli, osa oli hankkinut työpätkiä muualta. Sarkahan ei maksa jäsenilleen kuukausipalkkaa, vaan hoitaa vain lakisääteiset työnantajavelvoitteet, kuten esimerkiksi kirjanpidon ja työntekijöiden vakuuttamisen. Käytännössä työnteko muistuttaa yrittämistä eli toimeksiannot on hankittava ja jutut ja kuvat myytävä itse.

Syksyllä 2015 Into julkaisi Sarkan ensimmäisen tutkivan tietokirjan Marimekko ‒ Suuria kuvioita (Into 2015). Kirja keräsi valtavasti huomiota. Vielä suurempi yllätys tekijöille oli, että teos sai Tieto-Finlandia-palkintoehdokkuuden. Vaikka emme tulleet valituksi, työmme oli tunnustettu. Journalismin vuotta 2016 ennustaneessa raportissa Sarka arvostettiin neljän kovimman suomalaisen journalistin joukkoon.

**

Keväällä 2016 Sarkan ovet kävivät jälleen. Osa entisistä jäsenistä ei pystynyt enää sitoutumaan osuuskuntatyöskentelyyn muiden töiden takia, ja taloudellisista syistä kaipasimme lisää tekijöitä, jotka laskuttavat ja siten saavat elantonsa ensisijaisesti Sarkan kautta. Syksyllä solmimme kustannussopimuksen WSOY:n kanssa seuraavasta tutkivasta tietokirjastamme. Se kertoo koiriin liittyvästä bisneksestä Suomessa. Kirjaa tekevät kuvajournalistit Nina Karlsson ja Sabrina Bqain sekä journalistit Päivi Kerola, Kati Pehkonen, Tuija Sorjanen ja allekirjoittanut sekä Sarkan muiden töiden takia jättänyt Esa Koivuranta.

Sarkan Päivi, Nina, Tuija ja Annukka Pakarinen ovat mukana Tampereen yliopiston Jako kahteen? -tutkimusprojektissa. Toimittajien ja tutkijoiden yhteisprojekti selvittää, miten nuoret itse määrittelevät syrjäytymisen ja menestymisen. Nina ja Annukka kuvaavat projektiin lyhytdokumenttia sekä samaan aihepiiriin liittyvää Kympin tytöt -valokuvaprojektia. Tuija ja Anna von Hertzen hankkivat aineistoa Kajaanin kaupunginteatterin Lottovoittajat-dokumenttiteatteriesityksen käsikirjoitusta varten. Elias Lahtinen ja Emilia Kangasluoma suunnittelevat yhteistä podcast-juttusarjaa.

Jokainen sarkalainen on tehnyt journalismia myös omina projekteinaan ja eri medioihin pääosin Helsingissä mutta myös Tampereella, Kittilässä ja Inarissa. Nyt tulossa ovat tietokirjat Innolle (Toisen kanssa), Likelle ja WSOY:lle. Susanna Kososen Tarja Halosen säätiölle tekemä kirja kestävästä kehityksestä julkaistiin marraskuussa 2016. Osa kirjoittaa ja valokuvaa freenä monille yrityksille, pitää kirjoituskoulutuksia tai työskentelee kustannustoimittajana. Lisäksi Sarkan jäseniä työskentelee määräaikaisissa tai vakituisissa työsuhteissa Ylessä ja Iltalehdessä.

**

Mitä kuluneet vuodet ovat opettaneet ihmiselle, joka repäistiin täysin pystymetsästä osuuskunnan taloudenhoitajaksi? Ainakin sen, että raha-asioista ei koskaan voi puhua liikaa ja säännöt kannattaa tehdä selviksi ja reiluiksi alusta lähtien. Osuustoiminnan palvelu- ja yhteistyöjärjestö Pellervon ohjeet kannattaa lukea ja sisäistää ennen kuin ryntää perustamaan osuuskunnan.

Oppaassa kuvataan osuvasti, millainen ryhmän elämänkaari on. Kaikki alkaa innostuksesta ja kuherruskuukaudesta, minkä jälkeen iskevät kriisit, pettymykset ja raadollisuus. Sen jälkeen tunnustetaan realiteetit ja inhimillisyys; tässä vaiheessa välirikot ja luovuttaminenkin ovat mahdollisia. Sen jälkeen ratkotaan ongelmat, hiotaan pelisäännöt ja tehdään tavoitteellista yhteistyötä. Erityisen tärkeänä näen itse kyvyn asettaa kokonaisuuden edut henkilökohtaisten välittömien etujen edelle, mikä vaatii osuustoiminnallista ajattelutapaa. On myös oltava kykyä ja kärsivällisyyttä nähdä asiat pitkällä tähtäimellä sekä uskottava, että ryhmässä on voimaa enemmän kuin yksilössä. Pellervon mukaan kaikkien jäsenten sitoutuminen yrityksen tavoitteisiin on osuuskuntien selkein menestystekijä.

**

Välitilinpäätös on nyt tehty. Mitä seuraavaksi? Sitä ei varmuudella tiedä kukaan, mutta Sarka on suunnitellut hankkivansa vihdoin oman toimiston ja avointa rekryäkin on vilauteltu. Ehkä vihdoin alamme kunnolla markkinoida itseämme ja hankkia uusia asiakkaita.

Syksyllä 2017 julkaistaan Sarkan seuraava tutkiva tietokirja, jonka työnimi on Kaikenkarvainen kansa. Kaikenlaista mielenkiintoista on jälleen tulossa, toivottavasti myös uutta ja rohkeaa. Samaan aikaan opettelemme yhä yrityksenä ja nimenomaan osuuskuntana toimimista kannattavasti ja yhteen hiileen puhaltaen.

 

Annina Vainio

annina.vainio(AT)sarkamedia.com

Kirjoittaja on osuuskunta Sarkamedian perustajajäsen, journalisti ja taloudenhoitaja. Vainio oli osuuskuntaa perustettaessa yhtä pihalla kuin muutkin sarkalaiset mutta tietää nyt yritystoiminnasta hieman enemmän.

 

 

Comment