Julkaistu Sarkan vanhassa blogissa 10.10.2014.

Perustimme Sarkan, koska haluamme tehdä journalismia mahdollisimman hyvin.

Kun Esa Koivuranta kysyi minua mukaan kesällä 2013, vastasin harkitsematta kyllä. En olisi voinut toivoa ympärilleni osaavampia nuoria lupauksia kuin he, jotka olivat jo mukana kelkassa. Meitä yhdistivät yksinkertaiset haaveet: halu tehdä journalismia niin hyvin kuin osaamme ja halu tulla toimeen omalla työllä.

Sarkassa teemme ja suunnittelemme journalismia yhdessä sen sijaan että jäisimme yksin kotiin pureskelemaan kynsiämme. Kuvajournalismin tehtävä ei mielestämme ole kuvittaa tekstiä vaan kertoa oma tarinansa. Erityinen huomiomme on faktantarkistuksessa. Suunnittelemme tapoja tehdä verkkojournalismista taloudellisesti kannattavaa. Keskitymme pitkiin hankkeisiin, kuten tietokirjoihin. Emme aloita yt-neuvotteluja. Etsimme uusia yhteistyötahoja, joiden kanssa tehdä journalismista entistä syvempää ja parempaa.

Kaikki tämä näkyy puuttuneen suomalaisesta journalismista.

Toimituksissa vallitsee lannistunut tunnelma, vaikka tekijät ovat planeetan kärkikastia ja sananvapaudella on paremmat edellytykset toteutua kuin missään muualla maailmassa. Digitaalisuus nähdään uhkana vielä 20 vuotta internetin keksimisen jälkeen. Verkon ylivoima painotuotteista myönnetään vastahakoisesti. Elämäntyönsä kirjoittaen tehneet toimittajat asettuvat videokameroiden eteen nurkuen ja katse kengänkärjissä. Esimiehet uskottelevat heille ja itselleen, että tämä kiinnostaa lukijaa. Verkkodeskit syyllistyvät otsikoinnissaan ylilyönteihin vaikka tietävät itsekin, ettei klikki ole merkki muusta kuin klikkaajan luppoajasta. Toimituksissa asuva valtava osaaminen valuu pakkotahtisessa suorittamisessa hukkaan.

Jopa Suomen parhaan toimittajakoulun eli Tampereen yliopiston journalistikoulutuksen kursseilla resitoidaan, miten journalismi luisuu loistonsa päivistä kohti rotkoa.

Ja journalismin maine rämpii. Ryhti lysähtää, ammattiylpeys jää naulaan kuin virttynyt pikkutakki. Hukataan mahdollisuuksia. Katsellaan seepianväriseen menneisyyteen.

Tuskin ennen oli paremmin kuin nyt. 2010-luvulla toimittajat ovat korkeasti koulutettuja, toimittajien riippumattomuus lähteistä on parantunut, toimittajat työskentelevät selvin päin. Kaikkeen maailman tietoon pääsee käsiksi helpommin kuin koskaan. Journalismi jää kiinni virheistä paljon herkemmin kuin aiemmin.

Näistä syistä juuri nyt on paras aika perustaa mediayritys.

Maailma ei lakkaa tarvitsemasta ammattikuntaa, joka antaa sanat ja kuvat maailman ilmiöille ja yrittää selittää, mitä tämä kaikki merkitsee. Mediatalot saattavat olla tai uskoa olevansa kriisissä, mutta se ei saa viedä itse journalismia kriisiin.

Siksi mekin päätimme osaltamme tuoda toivonpilkettä suomalaiseen journalismiin ja liityimme yhteen. Osuuskunta Sarkamedian työnimi oli Asiaosuus.

Asiaosuus luopui heti kuivakasta ja kaikkea muuta kuin visionäärisestä nimestään. Sarka tarkoittaa työtä ja on kaunis sana. Pari kuukautta Y-tunnuksen saamisen jälkeen meillä oli kustannussopimukset kahteen eri tietokirjaan. Puoli vuotta myöhemmin totesimme, että seitsemistään aikamme ei riitä kaikkeen. Rekrytoimme viisi uutta jäsentä.

Vielä toimitusten lannistumista karmivampaa on, jos myös vasta alalle tulleiden liekki sammuu.

Emme jää tuleen makaamaan, koska emme ole vielä edes ehtineet kaatua rähmällemme.

Opiskeluaikojen ensi hetkistä saakka meille on yritetty tehdä selväksi, että journalistin ammatti on ikävä ja arvaamaton. Olemme todenneet, että ikävä se ei ole, ja hyväksyneet alan epävakauden.

Me tulimme alalle, koska haluamme etsiä ja tuottaa tietoa, jolla on merkitystä, ja tarinoita, jotka liikuttavat. Me pysymme alalla, koska haluamme edelleen tehdä niin. Nyt myös osaamme tehdä niin.

Tuija Sorjanen
@tuijasorjanen
tuija.sorjanen(at)sarkamedia.com

tuija.jpg

Comment